JUOKSIN MARATONIN

Vaikka tämänpäiväisen persjalkaisen varteni leveys voisi antaa toisin ymmärtää, on tuon lötkyn alla urheiluhistoriaa. Ei ole koiraa karvoihin katsominen eikä Steven Seagalkaan mikään riuku enää ole!
Noiden kerrosten alla on vuosirenkaiden lisäksi monipuolinen liikuntalataus.
Hevosenpään kokoisena kuluivat kesäpäivät sulkapallon parissa kotipihalla. Hyppyä ja juoksua eli leveästi lihasryhmiä kuormittaen.

Olipa kyläkunnan keskeistä kilpailuakin. Menestykseni oli silloistakin vyötäröäni laihempi. Olen sitä mieltä, että mailani olivat liian kapeita, sulkapallo kopsui aina ratkaisutilanteissa verkon sijaan mailan reunuksissa.  Osin syytän myös hajataittotaipumustani!

No, ei nuori into lannistunut, mutta eräs Esko jatkuvalla voittoputkellaan sumensi lajin hohtoa.

Eskolla ei ole hajataittoa!
Talvet vapaa-aikana suksilla Nurmon joen jäällä tai Simpsiön mäissä. Tänä päivänä en jäälle lähtisi ilman snorkkelia, märkäpukua, räpylöitä ja uimarengasta. Simpsiö menettelisi, muutama aikuisiän kokeilu ollut, mutta kasvava antipatia talveen on vienyt mukanaan myös hiihdon.

Kesäisin meloskeltiin Nurmon joessa kanooteilla. Noilla vehkeillä ei ole mitään tekemistä modernien kajakkien kanssa. Kaksi lautaa ja kimpilevyä kaarelle päälle ja keskelle aukko, siinä. 

Tämän päivän kilot saisivat nuo laidat riittämättömiksi ja muutenkin voisi arveluttaa.

Se mitä kanooteilla tehtiin on oma lukunsa.

Oli kuultu, että voi hukkua, mutta eihän itse voi, muut vain,  ja sen huomasi. Seistiin laitojen päällä, kontittiin perätuhdon päällä, mentiin tulvien syöksyvirroissa vauhdista sillan ponttooneille, uhmattiin kevään jäidenlähdössä pohjasta nousevia massiivisia pohjajäitä. Eräs tuollainen ladon kokoinen massa pompsahti kerran vieressäni ylös arviolta 3 metrin korkeuteen ja pläjähti alas lievän metrin päähän venhostani. Vähätkös nuori kuolematon piittasi, mitä nyt kastui roiskeessa ja loiskeessa. Pariinkin kertaan on tullut meloskeltua kauniina kevätpäivänä Alajoen tulvameressä poikaporukalla, kerran korkessa kevättuulen allokossa.

Sitten tuli eräs Veli-Matti, jolle iskä oli tehnyt upean kajakkityylisen kunnon menopelin. V-M nautiskeli ja pullisteli meidän ruuhiluokassamme. Me emme, minäkin eräällä lailla kylläännyin.
No, sitten poikuus jäi taakse, en kerro missä ja miten. Liikuntaharrasteet laajenivat, mukaan tuli mm. viikonloppuisin tyttöjen perässäjuoksu Tarragona- tai Carillo-dopingissa (halpoja!) .

Kantoon ei ryhdytty, joskus tuli kaatoja kylläkin.

Viikkoisin alkoi olla kuvioissa selvinpäin lenkkeilyä kunnes alkoi tuntua monotoniselta siirtää jalkoja toistensa eteen vuorotahtia, kaipasi enemmän. Asiaa ei ollut vielä laaduttamassa MP3-soittimia. Walkman oli tulossa.

Sitten tuli kuvaan pariksi vuodeksi judo kunnes yli-innokas isompi ystäväni, jolla ilmeisesti oli hajataitto, sai heitettyä minut selälleni maton viereen kovalle lattialle, ei matolle ja aiheutti pitkällisen selkäongelman ja totaalin tympääntymisen koko lajiin.

Ja turha tulla sanomaan, että tekniikka voittaa voiman! Tuon ystävän lihakset vastasivat kahta tämän päivän ylipainoani ja myös päätä enemmän pituutta ja se oli menoa kaikesta hienosta tekniikasta riippumatta. Lähilajissa edellytys tekniikalle on tasapainoinen jaloilla seisonta, omani olivat ilmassa.

Tiedän miltä tuntuu riepoteltavasta räsynukesta. Olkaa siis kilttejä niille!

Sitten taas käsi alkoi kaivata mailaa. Mahdollisesti selän iskiessä lattiaan tatamin viereen, jäi joku krooninen lyöntihalu kytemään. Niinpä maila löytyi, reilu pari vuotta meni squashin merkeissä Lapuan Virkiän harrastajapuolella. Kunto nousi huikeisiin lukemiin. Harvassa lajissa tulee niin nopeasti rasitus maksimiin kuin kössissä.

No, sitten mossahti. Ensin liukastuin täydestä vauhdista potkaisten oikean jalan ison varpaan seinään ja toimivat nivelet jäivät historiaan. Muistuttavat edelleen hajoamisestaan.

Ja taas mossahti.

Liukastuin jälleen täydestä vauhdista, lensin vasen olkapää edellä seinään, solisluu katkesi. Hupaisaa, että en koskaan edes hokannut, että katki on, jatkoin pelaamista. Sen päät ovat luutuneet limittäin rustomöykyn keskelle ja vasen olka on 2cm oikeaa alempana. Uskokaa vain, se taukojen aikainen lattian pyyhkiminen ei ole ajantappoviihdettä

Ja sitten tuli  -  jälleen  -   Esko. Eskolla ei ole hajataittoa.

Vammoista huolimatta jatkoin lajia hammasta purren Buranan voimalla, mutta henkisiin vammoihin ei Burana pure. Eskon jatkuva voittoputki katkaisi motiivin kuin solisluun.

No, uusi aluevaltaus. Hankin koiran, kultaisen noutajan. Tämä kultis nimeltään Aki oli ystäväni 13 vuotta. Tuona aikana samoilimme ja rämmimme soita, korpia, lakeuksia ja metsiä 2-5:nä päivänä viikossa tunteja murehtimatta. Talvisin muuten vain ulkoillen. 13 vuotta samoilua ja liikettä, ei jenkkakahvoja. Asiaan liittyi vähiinsä myös valokuvausharraste.

Vähitellen urheilu vakavoitui uuden lajivaltauksen myötä. Kyseessä eräänlainen joukkuelaji. Siirryin lähiotteluihin laillistetun vakiokumppanin kera ja siitä seurasi neljän lapsen ketju viidessä vuodessa. Olin ehkä enemmän valmentaja kuin urheilija – tai molempia.
Tuossa kyydissä urheilullisuus muuttui kotivalon askareiksi. Hetken olin mukana vammautuneisuuteen vedoten shakkikerhon kuvioissa, kunnes kolmas muksu ilmaantui ja vapaa-aikani vammautui. Shakki siirtyi Ö-mappiin, jossa liikunta jo keräsi pölyä, vaikka ei liikuntarajoitteinen nelikko mikään kevennyskään ole. Kantamista oli, kauppareissuillakin. Nelikon liikuntarajoitteiden kadottua tarvittiin liikunnan rajoittamista kontrolloidusti mukana omaa liikettä pyräyksittäin.Eräänlaista intervallitreeniä.
Mutta sisällä uinui yhä tuo pieni Lasse Viren vai Paavo Nurmiko lie oli.
Sitten osui silmiin naistenlehden ( en lue säännöllisesti) artikkeli, Jaana vai Eeva, en muista. Otsikko oli ”Puolessa vuodessa maratonkuntoon”. Kyseessä oli hieno tarkkaan laskettu harjoitusohjelma, joka on minulla edelleen tallella. Ja otsikko myös täytti lupauksena.
23.7.1999 juoksin – siis hölkkäsin - Pietarsaaren Maratonin.

No, en kylmiltäni pelkkää vaippasulkeista pohkeissa.

Takana oli uskomaton määrä juoksua. Ei mitään hampaat irvissä repimistä 7:nä päivänä viikossa. Rytmi oli upea ja toimi, suoritus-lepopäivä-suoritus-lepopäivä-suoritus-2 lepopäivää.

Ja taas uudelleen,  nousevalla rasitustasolla. Lopussa mm. rajuja intervallijuoksuja, kuten tenavakontrollissakin.
Kun olin käynyt ohjelman läpi, oli kunto mahtava. Koska oli aikaa, juoksin harjoituksena muutaman puolimaratonin, ilman vähintäkään ongelmaa. Olin valmis koitokseen.
Ei sinne taipaleelle vain lähdetty. Piti myös opiskella, lukea kokemuksia ja tietoa tankkauksesta ja muusta valmistautumisesta.
Matkaan piti varmistaa energian ja hivenaineiden saanti, teipata mahdolliset hiertyvät alueet jaloista, mm. kaikki varpaat. Lopuksi jalkaterän rasvaus ja myös persauksen ja nivusten rasvaus. Uudet puhtaat pehmeät sukat, saumattomat, ja laatukalsarit. Ranteisiin riittävän imukykyiset hikinauhat, yksi varalle,yksi otsalle. Vyötaskuun energiajuomaa ja ravinteita.Piti mielessä käydä läpi nuo 42 km ja arvioida vauhti.
Sitten lähtö.

Siinä tuli vähän Eskokin mieleen. Kymmenien ”idrotsklubilaisten” ammattilaisten keskellä meitä amatöörejä oli kourallinen. Kun pamahti, iso osa lössistä oli hetkessä n. 100 metrin päässä, kun me rupulaiset aloimme kiihdyttää. Mutta eräs amatöörirouva myös otti pesäeroa, samoin eräs melko iäkäs herra, talvisodan jälkeinen kuitenkin. No, tahtini oli hyvin arvioitu. Rouva tuli vastaan noin kympin kohdalla takapuoli edellä, oli tien poskessa heittämässä laattaa ojaan. Vähän ennen puolimaratonia vanha herra tuli myös vastaan, nojasi polviin ja yritti erotella ilmasta jokaisen happimolekyylin. Hän ei oksentanut, mutta oli ruman värinen.

Idrotsklubilaisia ei näkynyt enää horisintissa, mutta olo tuntui hyvältä. Unohdin Eskon, eihän hän edes ollut mukana. Minä olin ja siitä ylpeä.
Sitten ylpeys potkaisi omaan nilkkaan, onneksi en liukastunut.

Puolimatkan käännös oli Uudessakaarlepyyssä. Siellä oli rantaruotsalaisia ylen empaattisina käännöspaikassa, taputtivat ja huusivat ”Heja, heja, heja!” No, meikähän siitä turposi rinta rottingille ja ……. tuplasin vauhdin.

Suurin mokani!
Parin kilometrin jälkeen energiaeväät menettivät riittävyytensä, tankkausvälit tulivat riittämättömiksi. Oli vain tuska.

Maratonin viimeistä kymppiä sanotaan muuriksi. Minä mielessäni ristin sen Himalajaksi. Hapen puute auttoi nimivalinnassa. Rakastin jokaista happimolekyyliä. Lihakset huusivat kipua, mutta onneksi tuskaa riitti kaljusta varpaisiin, se turrutti. Varpaat voivat hyvin!
Sitten tuli viimeinen juottopaikka. Voima oli kanssani, se oli mäen päällä. Mäen alta en tuon seisahduksen jälkeen olisi päässyt enää hölkkämenoon, olisin lompsinut – tai ryöminyt. Ehkä tasaiseltakin, lompsinut. Oli vain tuska. Join ja lompsin mäkeen, alaspäin. Tuossa vaiheessa lähetin tulisen suudelman maan vetovoimalle, sillä vauhtini alkoi kiihtyä. Lopulta lompsiminen muuttui hölkäksi, ainakin toivoin sen näyttävän siltä.

Sitten oli enää kilometri maaliin. Tilannetta kirkasti se, että ohitin ennen urheilukenttää rinnaltani lähteneen rouvan. En jaksanut moikata, mutta näin sumeasta ilmeestä, että en olisi saanut vastaustakaan. Liekö huomasi minua.
Olo oli Virenmäinen, joskin sumussa, mutta en jaksanut ajatellakaan, että riisuisin kenkäni käsiin ja lompsisin maaliin. Tyyli ennenkaikkea! Vähän harmitti, että paikalla oli enää vain toimitsijoita, en kuullut enää tuota ylentävää Heja heja heja-huutoa. No, kaunis toimitsija heitti viltin niskaani ja ohjasi juomapaikalle, onneksi. Horkka tuli, sokerit palaneet, rasvat palaneet, nesteet haihtuneet, mutta ketjupolttajan keuhkot voivat hyvin. Join ja horkkasin. Kotona mitattiin kuume, 38,7 astetta. Rasituskuume. Kaksi tuntia kuumassa kylvyssä poisti kylmähorkan.

Pääsin tuskin kävelemään., mutta jälleen kerran Burana tuli avuksi!

Olin selvinnyt, mutta en taaskaan vammoitta. Vasemman kengän kantapään ilmatyyny oli puhjennut jossain vaiheessa, tuska esti havaitsemisen. Olin virheaskeltanut ties miten kauan.

Se näkyi – siis tuntui - myöhemmin polvissa ja jalkaterissä.

Lisäksi vasemman jalan pohjelihas oli niin kasvanut, että kiristävä lihaskalvo piti leikata pian paikallispuudutuksessa.
En enää koskaan suostu leikkaukseen paikallispuudutuksessa!
Toivuttuani kaikesta olen yrittänyt kolme kertaa pitkällä ajalla aloittaa jälleen treenin. Se ei ole onnistunut. Jos eivät polvet lukkiudu ja kipeydy, sen tekevät jalkapöydän luut. Se on hinta puhjenneesta ilmatyynystä.
Mutta sekuntiakaan en kadu. Suurenmoinen elämys ja kun selviää hengissä 42 km:n hölkästä voi sanoa suoriutuneensa jostakin.
Ainoa mikä vähän on harmittanut on se, että Esko ei ollut paikalla toteamassa selviytymistäni.

En ollut kertonut hänelle. Pelkäsin, että hän tulisi mukaan. 

Sain olla parempi:)

Aikakaan ei ollut hassumpi, 4t 30min. Sillä olisi 1999 Helsingin Maratonilla ollut puolivälissä.

Nyt kaiholla muistelen ja kaipailen tuota tuskaa ja huikaisevaa onnistumisen hurmosta.

Jospa… jos… ehkä… tai sitten ei…

Who knows.

Kielenkannat kippurassa

Monikulttuurisuus on rikkautta ja joskus sotkua. Kun kaksi kulttuuria lyö päät – tai pikemminkin sydämet – yhteen ja aloittaa auvoisan yhteiselon, on huumoria ja empatiaa oltava jakohon asti. Jos huumori on saman väristä ja yhteisymmärryksessä ei ole häiriöitä kansainvälisissä yhteyksissä, ei ole hätää vaikka yhteinen sanakirja olisi yhtä ohut kuin Gaddafin uroteot. Ne helyt herran rinnassa ovat ostotavaraa!!Hmmm... joudunkohan hankkimaan nyt pommikoiran?? No, en puhu nyt yhteiselosta kyseisen herran kera, ku niin rumakin, vaan liitoksesta rakkaan vaimoni Hain kanssa, joka on aito Kiinan Kansantasavallan vallaton, iloinen ja herttainen kasvatti.

Kun lähtee rakkauden polulle, on syytä pumpata tankkiin rutkasti huumoria välittämisen seuraksi. Se on viagraa suhteen kasvulle, balsamia haavoihin ja ehkäisyväline niiden syntyyn, liukaste kitkan minimoimiseen ja lukkoliimaa liitoksen vahvistamiseen. Huumori voi olla erilaista kulttuurisidoksista riippuen, mutta kuitenkin niin samanlaista kirjoitusmerkeistä riippumatta. Tärkeintä on, että ne kohtaavat samalla tasolla.

Itse edustan tätä suomalais-ugrilaista örkimpää heikkotukkaklaania huonolla dna:lla.

Jäkimmäinen väite perustuu siihen, että ollessani Kiinassa, näin länsimaalaisen herran ja kiinalaisen rouvan liitoksia useampiakin, mutta liitosten hedelmät kantoivat ruskeiden mantelisilmien yllä pikimustaa tukkaa, ei oirettakaan blondeista eikä hailusilmäisistä.

No, 3500 vuotta sitten kultani kaukaiset sukulaiset muotoilivat jo kirjallista ulosantia pöytien ääressä, kun me vielä kaivoimme hännän tyngät heiluen hampaitamme jylhän ikimetsän oksistossa.

Kieliongelmassa jatkaakseni…

Arvioisin pikaisesti, että nykyinen yhteinen sanakirjamme olisi  jo jopa paksumpi kuin persujen vaaliohjelman narraukset.

Se mikä jää puuttumaan signaaleista ei ole horjuttanut liittoa missään vaiheessa, mutta keveitä kenttäkoettelemuksia on ollut. Sanoisin, että juuri huumori on se kaunis silta synkkien virtojen yli! Sen kyydissä löytyy aina helpotus arvaustilanteisiin varsinkin, jos signaalit menevät metsäkukiksi.

Suosittelen sen ylläpitoa, vaikka perhedynamiikka välillä panisi pipoa kireälle

 Ei saa luovuttaa, nauru helpottaa ja saa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

No, varovainenhan sekin käytössä tietysti pitää olla, koska kovalla vaivalla saavutetun mökötystilan yhdistäminen nauruun saattaa loukata mökkäturkin kyhännyttä kumppania ja tuplata räjähdysalttiutta.

Parempi tovi kielimuurin takana kuin pitkästi purevaa runonlausuntaa.

Pelkkä huumori ei välttämättä yksistään riitä, varsinkaan teknisen toteutuksen puolella. Signaali ei saa jäädä naurun varjoon, vaan sille on luotava ymmärrettävä merkitys, vaikka sitten rautalangasta vääntämällä.

Eli toinen tärkeä komponentti on mielikuvitus!

Rautalankaa ei ole vielä tarvittu, mutta joskus vanha kynä-paperi yhdistelmä on pannut romuiluisen piirrostaidon koetukselle. Toistaiseksi tuo taide on riittänyt ja antanut signaaleille merkitystä, vaikka allekirjoittanut ei kansakoulussakaan saanut kaunokirjoitusvihon sadan a-kirjaimen joukkoon yhtään saman näköistä eikä juuri koskaan piirroksia luokan seinälle ihailtavaksi, kun taas Lahdensuon Antti täytti seinät.

No, hän onkin nykyään korkeassa yksityispraktiikassa muutaman palkkaluokan verran kauempana.

Eli kannattaa opetella piirtämään! Sakurat savuamaan ja pleikkarit lepoon!

Ok, takasin asiaan…

Suloisin koskaan kuulemani suomenkielen sana on ”lilliluut” !
Kyseessä ei ole Lilli-vainaan tomumaja, vaan ns. ripsit eli grilliluut. Kun köksänurkasta kuuluu ”lilliluut ok” tiedän pääseväni taivaallisten makujen ääreen, tässä en reseptiin sen enempää paneudu, mutta kiinalainen maustaminen on enemmän kuin jees.

Eli vakkanen huumoria ja ropponen mielikuvitusta ja homma hoituu ohuemmallakin sanavarastolla.

Seurustelun alkuvaiheessa Kiinassa meille muodostui ihan oma kielikin. Kutsuin sitä tavukieleksi.

Opimme nopeasti ymmärtämään, että on kiire, jos toinen huikkaa hopi-hopi.

Ja nipistys pyllystä oli liian kova, jos kuului nootti-nootti (engl, naughty), tuhmeliini!

Guudi-guudi (engl. good) ilmaisi molemmille suotuisaa asiaa ja fisi-fisi (engl. fish) taas tiesi kalaruoan tuoksua.

Vosi-vosi (engl. wash) taas tarkoitti, että pois vessasta lukemasta, vaimo tulee suihkuun tai koittaa tiskivuoro.

Sliipi-sliipi (engl. sleep) eli aika mennä tutumaan.

Wookki-wookki (engl. walk) tarkoitti, että sandaalit kuumaksi, kultsu haluaa kartsalle.

Jos taas kultsu vienosti supisi pisi-pisi (engl. piss) piti taas siirtyä toaletista alta pois.

No, en minä niistä kiinalaisista anttila-kataloogeista mitään ymmärtänytkään, mutta yhtä

nätei kuvii oli, blondit vaan puuttui, so what!

Kofi-kofi (engl. coffee, ei Koff!), että nyt huitastaan kaffit helttaan.

Fuudi-fuudi (engl. food) taas tarkoitti, että kultsua hiukoo.

Biör-biör (engl. beer) taas tarkoitti siunausta vaimolta muutamalle ihanalle Guilin-oluelle!

Burbi-burbi (engl. burp), liittyy usein biör-biöriin, tarkoitti, että kultsu kuuli vaimennetunkin röyhtäisyni.

Mani-mani (engl. money) eli kaivappas hasbönd kuvetta. 

Nou ploplem (engl. problem) eli kaiva vaan kuvetta, näin saldon.

Milki-milki (engl. milk) että kultsu tympäänty burbi-burbiin ja tuputtaa daalingille maitoa.

 Ilman sanakirjaakin ymmärsin shexi-shexi ilmaisun eli hasböndin lepo loppu (ei tympässy).

Jostain syystä kiinalaiselle kaksitavuinen sanasto istuu hyvin. No, onhan esim. kiitos kiinaksi xie-xie (shie-shie) ja muitakin vastaavia löytyy. Allekirjoittaneen paksu ugrilaisymmärrys taas ilmeisesti piti signaalin kertauksesta eli asia meni paremmin perille.

Koska en halua tästä K-18 ohjeistusta, jätän loput tavut meidän tietoomme.

Sitten kulta tuli pitkän piinallisen odotuksen päätteeksi vihdoin Suomeen!

Ensimmäiset sanat Helsinki-Vantaalla ”polihsi, polishi!” Ei, kulta tunsi minut, mutta nootti-nootti rajavartiolaitos oli säikyttänyt kullan ihan tolaltaan kuvaamisineen ja sormenjälkien tallentamisineen!!

Tavukieleen liittyvän romanttisen alkuajan tunnelman vuoksi, emme siitä ole luopuneet kokonaan vieläkään, mutta sen rinnalle on muodostunut suomi-kiina-englanti sekoitus, joka synnyttäisi sivullisen mielessä vain kysymysmerkkejä ja epäilyä oman ymmärryksen vajavuudesta.

Tuo elastinen sekoitus on aivan rajaton ja alati muuttuva kuin persujen vaalilupaukset. Ne alkavat muuttua sitten, kun on äänestetty!

Valitettavasti kiinan kielen istuvuus suomalais-ugrilaisiin kielenkannattimiin on niin utopistinen ajatus, että lähinnä kaunis armastukseni pitää yllä tuota murahduksilla maustettua suhinaa muistuttavaa osuutta puhehärdelissämme.

Ennemmin Dublo uppoaa Legoon kuin kiina ugrilaiseen leipäläpeen.

Joskus yritän pysyä sen kyydissä, mutta perin huonolla menestyksellä. Silloin aina kokeilen riskillä onneani ja vastaan vaimon ilmeen mukaan joko ”yes” tai ”no” ja odotan seurauksia kuin pikkupoika koepaperia. Onneksi noin kaksi kolmesta summissa ammutusta osuu kohdalleen ja vaimon hymy sen paljastaa.

Jos menee metsäkukiksi, vaimon ilme taas paljastaa, että heikolla ymmärrykselläkin varustettua pitää jaksaa rakastaa.

Sinänsä olen jo varhaisessa vaiheessa luopunut ajatuksesta edes yrittää itse oppia tuota vanhaa kieltä. Vaikea on sen kuvaamiseen lievä sana. Kiina perustuu tonaation käyttöön. Jollain lyhyellä xi-sanalla voi olla useita merkityksiä. Ero luodaan lausumalla ja sanayhdistelmillä. Yhden ässän lausuntataito ei riitä. Toinen painajainen on r-kirjaimen tapainen kurkusta lähtevä mörähdys ja taas ö-kirjainta muistuttava vokaalin katkaisu nielemällä suun perukassa voi viedä oksentamisen partaalle.

Parhaassa tapauksessa, kuvitellessasi osaavasi kiinaa, kukkaiskielen sijaan toivotat lausunnallasi anoppisi hautuumaan multiin!

Itselläni on synnynnäisesti pesusienen pehmeä s-kirjain eli olen lähes vammaisesti jo sen livulla rajattu kiinan kielen mustanvyön tasosta!

Huumorin, mielikuvituksen, kynä-paperi yhdistelmän ja yhteisen arvuuttelukielen lisäksi miimikon lahjat ovat eetvarttia, varsinkin varmistuksena ja viimeistelyssä… tai sitten kaiken ymmärryksen loppupäässä, siellä mökötyksen lähituntumassa.

Tekniikka on aivan sitä samaa mitä käytetään ”Mitä nyt teen”- tai Mikä tämä on”-leikkien yhteydessä. Ja voin kertoa, että siitä voi poikia myös hauskanpito. Erityisesti eloisa armastukseni on ihastunut tähän osaan keskustelua ja on siinä itse aivan lyömätön. Itse joudun ugrilaisen uppotukkijäykkyyteni vuoksi aina ylittämään itseni päästäkseni tulokseen.

No, ainakin vaimollakin on siis hauskat hetkensä. Itse hivenen joskus hämmennyn joutuessani ylenmääräisen naurun kohteeksi, mutta rakkaus kannattelee ja pitää hyvää uskoa yllä!

Eräs hyvä ystäväni vastaavassa liitoksessa kertoi, että myös draamaa voi syntyä kielimuurin yli hyppiessä .

Hän oli seurustelun alkuvaiheessa ehdottanut yhteiselämisen aloittamista ja ihmetellyt, kun kultsu oli pillahtanut itkuun. Salaisuus löytyi englannin kielen pirullisuudesta (live – leave)., luuli morsmaikku ylkän lopettavan leikin siihen.

Semmosta.

Meillä vakavimmat kuopat vältetty.

Kerran selostin kullalle hartaasti sotkukielellä suomi-enemmistöisesti, kuinka seuraavan päivän kiireellisyyden vuoksi pitää tänään jo käydä ottomaatilla nostamassa kätsyä….

No, pääsimme automaatille ja kulta kysyi: ”What, ei osta maito..???!” 

Semmosta.

Kerran käytin hartaudella pinnistäen aikaa selostaakseni kultsulle, että joudumme menemään Kelaan, jossa on ennenkin käyty. Kulta hymyili kauniisti ja sanoi ”Yes yes”. No, pääsimme Kelan pihaan ja kulta katsoi minua kuin uutta veräjää ja kysyi; ”What now..??” Lomakkeet kotona. Oli kultsu aatellut notta kalaa mennän ostamaan, ei ollut Kelassa fisutarjouksia.

Semmosta.

Ilmeisesti myös kultsu on omaksunut siipaltaan arvaus-vastaus-leikin?

Eräänä iltana mennessään suihkuun, kulta oli huikannut. että ”Waiffu  sviihkuun,  ala, et siä”. Kauan ihmettelin, että mikähän vihko kultsulla on hukassa, aloin etsiä…

No, hän vain ilmoitti, että on hänen suihkuvuoronsa, älä, et sinä.

Semmosta.

Sekakielellä kulta voi sanoa: ”Daarlin gek muuvi, liiffu?”

Suomeksi: Kulta katsotko elokuvaa, pidätkö siitä?

Gek = katsoa (kiina?), liiffu = engl. love, muuvi = engl.movie.

Tai…

”Vaiffu no vit, daarlin mak”. Suomeksi: ”Vaimo ei tiedä, kulta tekee”.

Vaiffu = engl. wife, vit = engl. know (uskomaton muunnos), mak = engl. make.

Näitä riittäisi, yes-yes:)

Eli rutkasti empatiaa kehään, huumoria ja rakkautta rinoissa niin ongelmat pysyvät monikulttuurisessakin suhteessa oikeissa mitoissa.

Se hiljainen näkymätön yhteisymmärrys huumorilla väritettynä on kaiken a ja o (ö?). 
Nau hasbönd stoppu hiör ja mak kofi-kofi. 

Kiina

Miten voi kirjoittaa lyhyesti kulttuurista, jonka kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin? Miten voi kirjoittaa lyhyesti suuresta maasta, joka on kehittänyt paperin, ruudin, silkin, posliinin, kompassin, kirjapainotekniikan, uskomattoman vaikean kirjainmerkkijärjestelmän ja on kohoamassa talousmahdiksi?

Ei mitenkään, se on mahdottomuus. On helppo löytää tietoa Kiinasta, sitä on internetkin pullollaan.Siksi kirjoitan tästä rakkaasta aiheesta täysin empiirisesti. Tulkoon tynkä typistys, joka varmasti ei tee aiheelle oikeutta.

Poliittista aineistoa en tuo tässä esiin, paljon. 

Sanon siihen vain lyhyesti: maassa maan tavalla.

Hyvin nuorena,  noin hevosenpään kokoisena, olin katsellut tv:stä kauniin japanilaisryhmän revyytanssiesitystä ja huudahtanut äidilleni: Haen vaimon Japanista!

No, vähän meni vierestä, mutta kiinnostus ja viehätys aasialaiseen kulttuuriin oli pohjustettu ja tuo kiinnostus on jatkunut näihin päiviin asti sammumattomana.

Japaniin yhteiskuntamalli ja kirjainmerkit ovat tulleet aikoinaan Kiinasta kuten myös Koreaan. Tuo suuri maa on vaikuttanut naapureihin ilman valloituksia.

Kiinassa on muuten purjehdittu yli 100 metrisellä laivalla jo 400ea kun meillä vasta 1800-luvulta alkaen. Samaten ajan laskentaan on ollut kellolaite, kun me olemme vielä heränneet kukon laululla ja laskeneet lounastunnin auringon mukaan.

Syyt oman kiinnostukseeni ovat mentaaliset, eettiset ja esteettiset. Olen ollut aina viehättynyt aasialaisesta mentaliteetista, johon kuuluu kohteliaisuus, harmonisuus ja toisten huomioon ottaminen. Tuon kaiken sain todeta oikeaksi myös käytännössä 2009 käydessäni ensi kerran tuossa ihmisten maassa.

Kiinalaiset ovat yleisesti ottaen tavattoman ystävällisiä, tasapainoisia ja hyväntuulisia ja kohtelevat vierasta kunnioittaen ja arvostaen. Joku voi sanoa tuntevansa varauksellisuutta. Sanoisin, että siitä ei ole kysymys, vaan kysymys on siitä kohteliaisuudesta. Ei haluta tunkeilla, ollaan pidättyväisiä hienotunteisuus syistä. Meidän kovaääninen ja rönsyilevä tapamme poikkeaa siitä ja voi aiheuttaa väärinkäsityksiä molemmin puolin.

Konfutselaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus ovat filosofian kaltaisia rauhanomaisia uskontoja, joiden vaikutus Kiinassa kuten muuallakin Aasiassa näkyy kaikessa, myös ihmisten tapakulttuurissa, ajattelussa ja elämänasenteessa.

Olen nuoresta pitäen yrittänyt löytää tuon harmonisen mentaliteetin olemuksen ja kosketuksen ja arvelen saaneeni tuon etsinnän myötä rakennusainetta omaan ajatteluuni ja elämänasenteeseeni. Ja siitä olen pelkästään iloinen ja kiitollinen.

Kiinassa käydessäni sain myös elävästi todeta sen minkä teoriassa tiesin. Aasialaisen kulttuurin eräs olemus on värikkyys, koristeellisuus ja kauneus. Kiinalaiset käsityöpajat ja –kaupat ovat kuin aarreaittoja.

Jopa kauppojen kasseja ja pakkauksia on vaikea heittää roskiin niiden hienon ulkoasun vuoksi.

Meillä esimerkikisi ei edes Kalevala-aiheisia esineitä pakata niin komeasti kuin Kiinassa ns. Kuukakut. Nuo pienet kakut liittyvät syksyiseen tärkeään Kuun-juhlaan. Ehkä meidän vastineemme olisi Juhannus? Nuo kakkupakkaukset ovat itsessään silkkaa taidetta ja vuorauksena sisällä usein silkki ja kakut vielä yksittäin omissa kauniissa rasioissaan.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että alkoholia myytiin pulloissa, jotka kelpaisivat koristeeksi hyllyille! No, posliinin kehittäjien maasta ei kai muuta voi odottaakaan. Itselläni on vain kaksi ja haluaisin lisää, mutta vain esteettisistä syistä.

Kiinalainen kirkas alkoholi ei välttämättä hurmaa. Pohjoisessa pääaine on vehnä ja etelässä riisi eli etelän viina on samaa sukua kuin Japanilainen sake. Maku…. jännittävä ja täyteläinen.

Ja tuo kaikki kaunis ja koristeellinen Kiinassa ulottuu myös ympäristöön asti.

Se näkyy rakennuksissa, puistoissa, monumenteissa, temppeleissä, kauppojen mainoksissa, kaikkialla. 

Kiinalainen taito ulottuu myös lautaselle asti. Guangxin maakunnan ruoat ovat jumalaisen hyviä, perusolemus tulinen. Kaikki perusmateriaali on halpaa. 

Jos käy Guilinissa, kannattaa maistaa sikäläistä litsi-hedelmää. Jos meillä n. 9€ kilo, siellä n. 40 senttiä. Söin eräänä päivänä niitä 2 kiloa. Ihana maku, kuin karviainen ja hunaja ja hyvä likööri mausteena. Herkullisimpia kohtaamiani makuja. Litsiähän on kasvatettu Etelä-Kiinassa tuhansia vuosia.

 

Vaimoni kotikaupunki Guilin on saanut korkealta taholta moitteita marmorivarojen tuhlaamisesta. Sielläkään ei ole säästelty ympäristön kohentamisessa. Guilinin läpi virtaavan Li-joen rantapuistotiet ovat todella kaunista nähtävää ja niitä kulkiessa ajattomuus ja harmonia valtaa mielen. Viettäessäni siellä yhteensä 4 viikkoa 2009, minulta hajosivat yhdet sandaalit enkä silti missään vaiheessa väsynyt tai kyllästynyt siellä kävelemään rakoistakaan huolimatta. Kyllä suomalaista sisua ja itsepäisyyttä voi soveltaa Kiinassa kunhan se on hallittua.

Kiinalaista mentaliteettia kuvaa hyvin vuonna 1994 Guilinissa aloitettu markkinatalouden toteutus. Kapitalismihan ei ole noita ihmisiä pilannut, vielä. Tuolloin kauppiaat olivat pihalla kuin lumiukot kapitalismin soveltamisesta. Jos joillakin meni hyvin, he jakoivat voittoa niille joilla meni huonosti. No, eihän tuollainen kestänyt ja virkamiehet opettivat ruman markkinatalouden tyylin ja paljon yrittäjiä putosi kyydistä.

Sen verran kuitenkin haluan tuoda tähän poliittista näkemystä, että tuo pahuudesta tietämättömien kauppiaiden toiminta pitää minusta sisällään kauniin idean jostain hienosta mahdollisuudesta, joka voisi luoda suurempaa hyvinvointia markkinatalouden mukana. Kyseessä olisi hyvinvoinnin tasaus.. No, osuuskuntaahan tämä kaikki on. Samassa Suomi-yrityksessä me kaikki duunaamme.

Okay, se haaveilusta ja politiikasta.

Kiinalainen yhteiskuntajärjestelmähän on upea esimerkki soveltamisesta. Se on ainutlaatuinen yhdistelmä, jossa on mukana suunnitelmatalous ja markkinatalous. Kaikkea johtaa Kiinan Kommunistisen Puolueen keskushallinto, mutta tuo talousjärjestelmän yhdistelmä on sosialistinen markkinatalous. Sanoisin, että hyvä ja toimiva paketti.

Tässä suuressa maassa luonnollisesti yhteiskunnalliset erot ovat suuret.

Jo nyt on suuri joukko miljonäärejä, mutta myös täysin köyhyysrajan alapuolella eläviä on suuri määrä. Erityisen ongelmallinen on Kiinan keskiosa, jossa karu luonto vaikeuttaa maanviljelystä eikä ympäristöteknologiaan ole panostettu tarpeeksi tilanteen korjaamiseksi.

Keski-Kiinassa elää Kiinan köyhintä väestöä ja tuo ryhmä on lukumääräisesti suuri. Se on myös eräs Kiinan uhkakuva. Kauanko tuo väestö tyytyy osaansa? Kiina on myös maailman saastuttavin maa ja se myös koettelee ympäristöä eikä huomattava talouskasvu suosi kustannusten lisäämistä tuon ongelman korjaamiseksi. Työvoiman halpuuden lisäksi tuotantokustannukset ovat eräs houkutin länsimaille sijoittaa tuotantoaan Kiinaan.
Hyvä ja paha samassa paketissa.

Kiinan väkiluku on n. 1,3 miljardia ja se jakaantuu 22:een maakuntaan ja niiden lisäksi on 5 autonomista aluetta, Tiibet, Xinjiang, Sisä-Mongolia, Ningxia ja Guangxi, jossa vaimoni kotikaupunki Guilin sijaitsee. Eräs kulmakivi Kiinan voimalle on koossapysyminen. On itsestään selvää, että yhdenkin autonomisen maakunnan irtaantuminen aiheuttaisi ketjureaktion ja nykyinen Kiina katoaisi.
Taiwan on oma lukunsa, se luokitellaan erityishallintoalueeksi.

Vain lähinnä taloudellisiin seikkoihin perustuvan rohkeuden puutteen vuoksi on matkustaminen Aasiaan aina jäänyt haaveeksi. Allekirjoittanuthan ei pelkää kuin lentämistä, esiintymistä, korkeita paikkoja, ihmisiä, ahtaita paikkoja, sairaaloita, yllätyslaskuja, tulipaloja, ulosottomiestä ja ötököitä. Ukkosta, pimeää ja matkustamista sinänsä en pelkää. No, useiden mudassa rämmintää muistuttavien vuosien jälkeen heitti elämä minulle yllättäen ison plussa-pallon! 

Tutustuin rakkaaseen vaimooni (ei ole iso!) ja sitä kautta sain myös motiivin ja löysin rohkeuden matkustaa vihdoin Kiinaan! 

Kun on jo valmiiksi köyhä niin on aivan sama onko muutaman piirun köyhempi.

Ja se oikea onni ei tule rahalla.

Tuo onnenpotku on muuttanut elämäni laadun ratkaisevasti ja velatkin tuntuvat lähes saatavilta. Elämänkumppanin löytyminen ja pitkäaikaisen haaveen toteutuminen samassa paketissa on vappu, joulu ja juhannus samssa paketissa kuu-juhla mausteella.

Huhtikuussa ja kesäkuussa 2009 sitten vietin elämäni hienoimpia aikoja kullan kupeella tuossa uskomattoman kauniissa paikassa. Tuollainen kokemus ei tule jälkiä jättämättä ja sen jälkeen on kaikki ollut jotenkin erilaista. Miten, sillä ei väliä, pääasia, että laadukkaasti.

Guilinin vuoristoalueen retket, nuo monet isot puistoalueet, kaupunki itsessään, tuo kaikki oli unohtumatonta kokemusjuhlaa. Guilinin keskustaa värittävät laumoittain surraavat värikkäät sähköskootterit, kauniit nuoret neidot ja kasvava autokanta. Liikenne siellä on varsin kaoottista ja äänekästä. Kehoitan terveydellisistä syistä käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Taxilla kauas pääsee jo 70 sentillä – 1 eurolla. Bussilla 10 sentillä. Elämä Guilinissa on halpaa, mutta kuinka kauan..? Elämän halpuus vaihtelee alueittain ja kaupungeittain.

Erityisen rakkaana muistan kihlajaistemme 16.4.  juhlan kaukana kaupungista syvällä vuoristossa majatalossa pienen kylän kupeella kirkkaan vuoristojoen rannalla. Silloin tunsin olevani osa Kiinaa ja tuon kauniin luonnon keskellä tunsin sen kauan etsimäni harmonian kosketuksen, joka on aina ollut ajatuksissani. Kävelyt bambupuiden reunustamilla vuoristoteillä kirkkaiden vuoristovirtojen rannoilla ja tuon ajattomuuden ja rauhan keskellä olivat huimaava elämys.Tuo pieni hahmo sillalla on vaimoni:)

Kokemuksen ainutlaatuisuutta lisäsi se, että olin ensimmäinen länsimaalainen tuossa kylässä ja majatalossa. Huomasin sen kävellessäni kylän raittia, mutta missään vaiheessa tuijotus ei ollut epäystävällistä, vain lämpimän uteliasta.

Naimisiin menimme 19.6. ja tuo matka jatkoi samaa upeaa linjaa kuin keväinen kihlautumismatka. Kaiken kruunasi edelleen kohtaamani ystävällisyys ja positiivinen elämänasenne, jota vaatimaton elintasokaan ei horjuttanut. Kaiken takana on länsimaiseen mentaaliin verrattuna minimaalinen minä-tärkeys. Toinen on aina etusijalla.

Vaikka olemme jo saaneet Kiinalta paljon ajan saatossa, väitän, että meillä olisi vieläkin paljon opittavaa tuon hienon kansan elämästä, omintakeisista sovelluksista ja elämänasenteesta. Siellä elintaso keskimäärin ei ole korkea verrattuna lännen markkinahumuun, mutta se on tasaisemmin jaettu niin hyvässä kuin huonossa. Ja ainakaan vielä siellä elämänasenne ei ole sidottu materiaan, mutta kauanko se kestää talouskasvun myötä..?
Toivon, että markkinahumu ei pilaa tuota kaunista, vanhaa ja ainutlaatuista kulttuuria.

Monikulttuurisuus on rikkautta, olen sen itse kokenut.

Aikoinaan Guilinissa oli saksalainen siirtokunta, jolta on jäänyt muistomerkki ja siinä lukee: ”Kaunein paikka taivaan alla”.

Yhdyn noihin sanoihin täydellä sydämellä joka sykkii tuolle ihmisten maalle ja onhan minulla kotonani suloinen osa tuota maata ylläpitämässä sykettä. 

En kiellä, olen onnekas:)

Linkkejä:

http://hannukaarlo.kuvat.fi/kuvat/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiina

Susia lammasten vaatteissa

Kyllä, internetistä voi löytää sen ainoan ja oikean. Se ei ole tavatonta. Itsekin löysin. Ja on peräti suositeltavaakin, mikäli eräs englantilainen tutkimus pitää paikkansa. Sen mukaan nuo etärakkaudesta syntyneet avioliitot kestävät 80%:sesti siinä missä tavalliset 50%:sesti.

Netistä etsiminen on myös tehokkaampaa kuin nuokkua parina iltana viikossa kalliilla hinnalla meluisissa kierrätyskeskuksissa vetisiä paukkuja kitaten ja 1-2 ylijäämää katsellen.

Netissä voit selata illassa kymmeniä vaihtoehtoja ja toistaa saman ihan oman ajan puitteissa kuten haluat  nopeasti ja halvalla, mutta se vaatii enemmän viitseliäisyyttä, kärsivällisyyttä ja aivotyötä kuin onginta!!

MUTTA…!! Monta vaaraa vaanii pientä etsijää! Tänä päivänä pyörii miljoonabisnes deittihuijarien liigoissa  – ja niitä riittää, englanniksi scammers. Esimerkiksi Venäjällä ja Ukrainassa on näitä susia lammasten taljoissa  läjäpäin.

Mutta myös Afrikan maissa kuten Ghanassa, Nigeriassa ja Keniassa on  scammereita niin paljon, että sivuston profiileista voi jopa kolmannes kaunottarista olla esiripun takana rupikonnatason pallinaamoja  mallisivustolta kopsatun jessica alban sijaan. Ja mitä seksipitoisempi sivusto, sen enemmän löytyy noita hyeenoja.
Kyseessä on organisoitu rikollisuus ja  tekijät ovat huippuovelia, taitavia ja säälimättömiä!

En  puutu kotimaisiin deittisivustoihin. Niissä suurin vaara on yleensä huonosti ajoitettu valokuva! On  ikävä mennä tärskyille pallit täristen mielessä kolmekymppinen siloposki kaunotar c-kupeilla, jos oven sulkeutumisen jälkeen kohtaakin reilusti viisikymppisen oluelta haisevan ugrilaisen heikkotukan, josta ei erota missä vyötärö loppuu ja mistä alkaa ja liikavarpaat haittaavat kävelyä.

Ne todelliset vakavat vaarat siis odottavat kansainvälisillä deittisivustoilla.

Eräs afrikkalaisen scammerin perustuntomerkki on rupinen romuenglanti, jopa vaikka profiili kertoisi kyseessä olevan täysiverisen britin tai irkun. Vaikka kuvassa on kaunis länsimainen nuori brunetti sinisin silmin ja sorjin säärin, saattaa siellä toisessa päässä kirjoittaa keski-ikäinen ihramahainen tumma herra keltaiset hampaat virneessä englannin sanakirja kupeella ja olutpatteri jaloissa.
Hänellä voi olla myös jalkasilsa ruman englannin lisäksi.

Nuo ryhmät vuokraavat rakennuksen tai kerroksen, asentavat tietokoneet ja pistävät profiileja pystyyn hyväuskoisten syöteiksi. Usein uhrina keski-ikäinen valkonaama, jonka hyväuskoisuus ja halukkuus ylittää tarkaavaisuuden.Tuolta safarilta vain ei sarvia eikä taljoja tule, mutta matti kukkaroon voi kyllä eksyä.Joskus nuo profiilit ovat myös oikeasti tyttöjä, mutta eivät niitä joita kuvat esittävät.

Slaavilaisilla scammereilla on usein huono kärsivällisyys ja he saattavat herkästi hukata maltin. Heitä vastaan paras ase on pitkittäminen ja seurustelun venyttäminen ilman ratkaisevia muutoksia ja varmoja lupauksia. Slaavilaisten sähköpostien ulkonäkö on usein outo, muistuttavat emailin rakennetta, joka syntyy, kun vastaat viestiin suoraan. Syy on hämärä.
Sieltä myös pyydetään nopeasti rahaa.

Pitäisi tyhmemmälläkin ruveta kellot kilajamaan hälytyskeskuksessa, jos Afrikan kaukaisimmasta kärjestä löytyy nuori valkoinen kaunis parikymppinen typykkä ja hän kahden kirjeen jälkeen rakastaa sinua.
Miksi hän tyytyisi keski-ikäiseen rupumieheen tuhansien kilometrien päästä, jonka kuvasta ei saa katselukelpoista Photoshopillakaan!

Vähän järkeä ja itsekritiikkiä mukaan on  kuin turvavyö!

Eräs yleisimpiä scammerin tuntomerkkejä on se varhainen rahan pyytäminen! Koskaan ja kenellekään ei pidä deittisivustoilla ruveta rahaa lähettelemään!!! Ja koskaan ei missään nimessä saa antaa tuntemattomalle mitään yksityiskohtaisia tietoja omaisuuteen, varallisuuteen tai asuinpaikkaan liittyen ennen kuin on täysin varma kumppanin rehellisyydestä. Yhteystiedoissakin kannattaa pihdata viimeiseen asti.

Ja se ei ole tyhmä joka rahaa pyytää, vaan se joka sitä antaa.

Kuten sanottu, tuolla miinakentällä on  myös niitä ruusuja, ne on vain opittava löytämään tallaamatta itseään risaksi ja sydäntelakalle.

 Tässäkin paras opettaja on kokemus ja maltti on valttia ihan kybällä!

Tutki, kysele, tutki, kysele…!!!

Raha mikä menee afrikkalaisen pubin bilsuun tai heimopäällikön tyttären pil… lunastukseen ei tule koskaan takaisin!

Mitä suurempi ja tunnetumpi sivusto, sen varmemmin siellä on scammereita dollarien kiilto silmissä.

Kannattaa kokeilla useita eri sivustoja. Ensimmäiseen ihastukseen ei pidä jämähtää, kannattaa valkata ja haistella tutkan viisarit kaakossa. Varovaisuus pitää nostaa samalle tasolle kuin huhtikuisilla pilkkijäillä tai voi tulla kylmää kyytiä!

Avannossa sinertyneet pallungit voivat nopeastikin taas hyrrätä, mutta särkynyt sydän  pitää kipua kauan maksimilla.

Jos typy pyytää parin kirjeen jälkeen rahaa lentolippuun luoksesi,sairaalle äidille, jolta pitää leikata tappava syöpä tai isän konkkaan menneen telakan pelastamiseksi, blokkaa profiili!!

Jos typy kertoo parin kirjeen jälkeen sinulle rakastavansa sinua ja haluavansa naimisiin kanssasi, vaikka itse olet vasta kertomassa kengännumeroasi ja äitisi lättyreseptiä, vaihda profiilia.

Jos typy ei anna sinulle puhelinnumeroaan väittäen, ettei omista puhelinta, vaikka hänellä on tietokone ja työpaikka, vaihda profiilia.

Ja toisaalta mongertava käheä miesääni voi olla liian rupinen kohdattava näkemääsi teinitypyyn nähden.

Ja mikäli vastaukset ovat ylitsevuotavaa  pinkkiä runoutta etkä saa suoria vastauksia esittämiisi kysymyksiin, olet scammerin kyydissä!

Mikäli kuvassa näkyy malliksi kelpaava primadonna, pyydä toistuvasti lisää kuvia! Mikäli poseeraukset kelpaisivat Voguen kanteen ja  muistuttavat mallisession kuvia ilman arjen häivääkään, blokkaa profiili

Mikäli lisää kuvia ei ole eikä tule eikä kameraakaan ole, pyydä ystävää ottamaan lisää. Onhan joku ottanut edellisetkin. Mikäli uusia kuvia ei tule, vaihda profiilia, kopsattavat ilmeisesti loppuivat mallitoimiston sivulta.

Ja jos kaunokki suputtaa, ettei hänellä ole kameraa, vaikka kaksi viikkoa sitten kertoi, että hänellä on Nokian käny kameralla, vaihda profiilia.

Kyseessä voi olla myös dementikko.

Paras keino taklata huijari on kysellä ja taas kysellä! Tee heti alussa runsaasti kysymyksiä elämään, arkeen, ystäviin, menneisyyteen ja perheeseen liittyen ja pane ne muistiin! Vaikene toviksi, johdata keskustelua muualle ja parin kuukauden jälkeen kysy samoja uudelleen. Kyllä paraskin huijari jossain kohdassa sekoaa pasmoissaan. Jos tänään sanoo syntyneensä New Yorkissa, voi syntymäpaikka parin kuukauden päästä olla Kabul!

Jos dementikko, hän voi uohtaa sinutkin!

Älä edes ajattele häitä pystyyn jo parin viikon jälkeen, pönttö! Kirjoittele, soittele, pidä yllä kaunista yhteyttä, mutta älä missään nimessä pidä kiirettä !! Käytä viikkoja tai jopa kuukausia tutustumiseen. Dollarihyeenoilla maltti pettää ja ote lipsuu ja iskän kauppa menee huomenna konkkaan eikä äiskä selviä maksansiirtojonossa päivääkään, jos toinen on kuin tyyni pyhiinvaeltaja ilman kiireen häivääkään.

Kyllä se oikea sinua jaksaa odottaa ilman ehtoja ja rajoja!
Rahan himo pitää kiirettä pultussa!

Ehdota webkamera-treffejä. Sen ei pitäisi enää olla tänään ongelma missään, paitsi ehkä Kabulissa, onhan nettibaarejakin jo lähes kaikkialla.

Jos kumppani ei suostu ja verukkeet haiskahtavat ja vaihtelevat, blokkaa profiili.

Uskonto ehkä kieltää parranajon.

Äläkä tyydy yhteen treffaukseen, joskus noilla susilla on monta tolvanaa kerrallaan kierrossa ja voivat seota tärskyissä ja sanoissaan. Tumman afrikaanin sijaan voi sinulle hymyillä seuraavassa sessiossa aasialainen mantelislmä – mutta vaihteluhan piristää!

Ja jos on hyvät hampaat, sehän on lohtuplussaa!

Tässä yhteydessä voi todeta, että deittisivustoilla aasialaiset naiset edustavat sitä rehellisintä ryhmää ja kauneuden määrä siellä on uskomaton!. Toki pahiksia sielläkin vaanii, mutta pienemmässä mittakaavassa. Mitä nuorempi ja kauniimpi, sen varovaisempi pitää olla. Ikäryhmä 19-22 on varottava. Siellä myös jotkut uskovat, että länsimainen ei erota mantelisilmää toisesta. On myös hyvä päästä ajoissa elävään yhteyteen. Mikäli aasialainen prinsessasi kohtaa sinua jatkuvasti tulkin kautta itse piilotellen ja näytöllä poikkeaa ikävästi saamistasi kuvista, blokkaa profiili. Äläkä tyydy ensimmäisiin valokuviin. Aasiassa, varsinkin Kiinassa, valokuvausstudioissa on ihmeitä tekeviä meikkaajia!! Nuo ammattilaiset saavat neitien kauneuden tuplaantumaan. Voin kuitenkin lohduttaa, että nuo pakkelit vain korostavat sitä mitä alta löytyy, ei huolta. Kauneutta riittää yltäkylläisyyteen asti ja valitettavasti suurimmaksi ongelmaksi varmuudella muodostuu ajan kanssa valinnan vaikeus. On syytä pitää harkintakyky ja maltti tallella ja antaa ajan tehdä työtä. Kyllä viikkojen saatossa alkaa joidenkin kohdalla selvästi löytyä kemiaa ja siitä sitten vain se oikea, mutta on siinä kyllä kylmähermoinen oltava. Tarjous ylittää kysynnän tuhatkertaisesti. On syytä muistaa, että kiinattaret arvostavat suuresti hyvää verbaliikkaa. Ole persoonallinen ja kaunosanainen kirjatessasi itsestäsi profiilia. Hyvä teksti jo yksistään takaa hienoja tarjouksia läjäpäin. Kuva lisää avoimuutta ja jos kestät päivänvalon, on sinulla parissa kuukaudessa työnä arviolta 1000-12000 tarjousta ja kauneutta painajaisomaiset määrät:) Muista myös olla kohtelias ja rehellinen. Töppäys kiinattaren kanssa on varsin työläs korjattavaksi! Vältä myös lopullisuuteen sitovia lupauksia ennen ensimmäistä tapaamista, jos et pystyisikään niitä pitämään. Maltti on valttia! Tässä jos missä hitaasti hyvä tulee. Eräs tärkeä seikka on neitien englanninkielen taito. Vältät paljon ongelmia, jos sen hallinta kuuluu valintakriteereihisi.
Voit olla myös sydämesi turvallisuudesta huoleton. Näillä kiinalaisilla laatusivustoilla, joihin linkit alla, on kontrolli tiukkaa ja tyttöjen on läpäistävä monet tarkistukset. Ja kontrolli jatkuu kaiken aikaa. Näin aikoinaan realitynä miten sivusto poisti ja blokkasi epäilyttäviä armotta. Mutta tuo ikäluokka 19-22 on sellainen varovaisuutta vaativa.
On hyvin harvinaista, mutta mahdollista, että teoriassa maksatkin kultasi matkaa toisen luo. Lentokentällä tunnistat valittusi, mutta hän ei sinua ja hetken kulkuttua huomaat hänet toisessa kainalossa. Joko tuolla toisella ei ollut varaa matkaan tai sitten neiti halusi antaa vaikutelman itsenäisestä kykeneväisyydestä. Kuitenkaan en ole nähnyt kiinattarista tällaisia tarinoita kuin pari, mutta parista muusta asialaisesta kansallisuudesta useammankin.
Jos lähdet tälle tielle, on sinulla luvassa massiivinen määrä kauneutta ja lämminhenkistä kaunokielistä kontaktia ja väriä ja vipinää arkeen. Voin vain suositella, sydämestäni:)!

Tarjoa itseäsi vierailulle! Se oikea on ehdotuksestasi takuulla onnesta ymmyrväinen ja ottaa sinut avosylin vastaan. Jos taas appivanhemmat menehtyvät välittömästi auto-onnettomuudessa ja sisarukset alkavat kuolla letkassa ruttoon maanjäristysten ohessa tai äkillinen ulkomaanmatka tulee esteeksi myrskyjen ja tulvien ohessa, blokkaa profiili.

Saattavat olla tekosyitä.

Siinä lyhyt oppimäärä vaimon löytämiseksi virtuaalista. Ja vaikka kirjoitin miesnäkökulmasta, samat säännöt pätevät sovellettuina ohjeiksi naisillekin! 

Tavallisin huijarien kohderyhmä on kuitenkin keski-ikäinen tai vanhempi länsimainen mies.

 

Ei se onni tule ovesta karmit kaulassa. Se pitää etsiä ja tehdä! Ken ei vaivaa ja työtä pelkää, tulee palkituksi. Mutta järjen ei saa tuolla safarilla jäädä tunteesta jälkeen!. Käsi kädessä kulkien ne löytävät sinullekin lämpimän käden pideltäväksi.

Eikä pidä taaskaan sotkea omaa ihastumisen tunnetta rakkauteen!

On vain osattava erottaa ne sudet sieltä lammastaljojen alta… ne ovat ne, jotka eivät syö vihanneksia!!

Ja Jessica Albaa vähempi voi olla sydämelle enempi:)!!

Lykkyä tykö!!

Pari siistiä linkkiä:
http://friendfinder.com/

http://www.chnlove.com/
https://www.asianbeauties.com/login.html   [ylivoimaisesti paras !!]

Usko vaan, jos helpottaa

Tämä uusi kohu koraanin ympärillä on herättänyt omakohtaista pohdintaa ja ainaisesti epäilevä mieleni on hämmentynyt kuin pienellä lapsella ensimmäisen kuulemansa ruman sanan kohdalla.Tälle parituhatvuotiselle jupakalle ei loppua näy. Ja onhan noita joukkueita useamman liigan verran tyrkyttämässä oppiaan totuutena.
Ikuinen epäilijä on vain päivä päivältä hämmästyneempi ja myös epäilevämpi.

Kysehän on uskonnoista ja uskomisesta eli niin sanotusti pyhistä arvoista. Tuon ikuisen konfliktin perusteella ovat ilmiselvästi kirjat ainakin ihmishenkiä ja elämää arvokkaampia. Onhan noiden opusten nimissä jo lahdattu reilut läjät viattomia ihmisiä - ja se jatkuu yhä.

Uskomisen ja uskomusten pitäisi olla mielestäni hiljaisia henkilökohtaisia asioita, joita jokainen voi yksityisesti elämässään vaalia. Ja jos uskonto on sanansa mukainen armon ja rauhan aate, pitäisi sen suoda sama toisinuskoville.

Näinhän ei ole.

Vajavaiset toivon hakuiset ihmisolennot ovat väsänneet näitä kirjoja toisten vajavaisten tarinoiden perusteella.
Ihmisen toiminta on harvoin pyyteetöntä, usein arveluttavaa.
Monen kirjavat ihmisen luomat instituutiot sanovat, että heidän teoksensa ovat pyhiä, niin pyhiä, että niiden nimissä tappaminenkin on oikein ja cool! Ja osa seurakuntia siunaa tämän.Kyseessä ovat kuitenkin vain kirjat. Nähdäkseni myös muut oheistuotteet ovat hyvin aineellisia ja maallisia tuotoksia.

Myös nuo tuomiota ja oikeaoppisuutta julistavat leireissään ovat maallista tomua, lihaa ja verta, vessassakin käyvät kuolevaisten tavoin.
Missä vaiheessa näitä asioita on koskettanut jokin pyhä, on jäänyt minulle hämärän peittoon – ja siellä pysyy.


Eräs filosofi, jonka nimeä en muista, on sanonut:
”Uskominen on sitä, että ihminen asettaa mielensä ajattelemaan, että on olemassa jotain jonka hän haluaa olevan olemassa”.
Se on ikäänkuin vääristynyt rakastuminen, jossa henkilö ihastuu kohteen aiheuttamiin tunteisiin luullen sitä rakkaudeksi ja varsinainen rakas jää vain kauniiksi kuvaksi.No, joku valaistunut tietysti sanoo muuta. Eräskin tuntemani henkilö kerran sanoi minulle nähneensä jumalan kaupan kassajonossa. Jäi auki mikä kauppa kyseessä ja mitkä olivat tuntomerkit, ostoskori olisi myös kiinnostanut.

Hän tunnisti näyn huolimatta siitä, että edes noissa pyhissä kirjoissa ei tuntomerkkejä ole. Näitä ilmestyksiä on nähty milloin missäkin ja ne ovat sanoneet milloin mitäkin.

Kuvia, tuntomerkkejä ja äänitallenteita ei ole.

Se on minusta epäilyttävää.

Ei myöskään taivaan ja helvetin tarkkaa sijaintia ole missään mainittu ja veikkaan, että ovat satelliittienkin ulottumattomissa.

Asioista totena puhuminen edellyttää kai näyttöä ja todistettavuutta. Paljon on rakennettu hiekan päälle.
Mount Everest on Himalajan vuoristossa ja on yli 8000 metriä korkea. Ei sitä kukaan kiistä. Siitä ei ole kuitenkaan uskontoa tehty eikä ketään ole tapettu sen vuoksi, että se ulottuu niin hiton korkealle. Miksi? Minusta tuo korkea luonnonihme on perin upea ja sopisi jonkin uskonnon symboliksi hienosti!
No, Japanin Fuji-vuorihan on jotenkin pyhä.
En tiedä onko sen nimissä vielä tapettu.
 

Enin osa näistä menneiden tapahtumien ja ihmeiden todistajista on siirtynyt tuntemattomuuksiin jo parituhatta vuotta sitten. Samaan kohtaan loppuivat käytännössä ihmeetkin.
Minusta epäilyttävää, vähintäin kummallista.


Joku englantilainen vakavarainen herra on kiertänyt vuosikaudet maailmaa ja luvannut kymmenentuhatta puntaa käteen ensimmäisestä todistetusta ihmeestä. Tietojen mukaan tuo kymppitonni on edellen lompakossa ja sen saamiseksi ei riitä se, että on selvinnyt maailmassa hoitoalan palkkauksella.
Ilmiselvää on se, että kaikissa lukemattomissa seurakunnissa on unohdettu, että nuo lukemattomat totuudet ilmiselvästi kumoavat olemassaolollaan toinen toisensa ja totuutensa. Totuushan on fakta jota ei voi kiistää eikä vääräksi väittää.
Moninaisuus, kiistely ja jatkuva ristiriita eri näkemysten välillä kertoo minusta siitä, että jokaisen olisi paras hiljaa kamarissaan uskoa mihin haluaa ja käyttää aikaa ja energiaa hyödyllisemmin.

Jos totuus olisi todennettu, se olisi läsnä ja sitä olisi vain yksi.
Haku ja etsintä on edelleen päällänsä. Ja eipäs-juupas kisailu.
Minusta aivan omituista.


Totuus ei ole sitä, että puetaan oranssi tunika päälle, huivi hiostamaan päätä tai risti polttamaan omaatuntoa. Sellainen on subjektiivinen ja pyytellinen muotoseikkoihin sidottu valinta.

Totuutta ei voi valita, se on tai ei.
 
Jos kirja on pyhästä syntynyt, kenenkään ei pitäisi minusta metelöidä. Eikö tuohon kirjaan sisältyvä pyhyys  itse rankaisisi kaikkivoipaisuudessaan pahantekijöitä...?
Eli pulinat pois ja hyödyllisten harrastusten pariin, vaikka todellisen hyväntekeväisyyden pariin tai vaikka sauvakävelemään.
Jos kirjan kertoma on totta, kyllä varmasti mojahtaa ja pahat saavat kuuman palkkansa.Juupas-eipäs kisailu loppuisi kerralla. 
Käykö näin, epäilen.

Pienenä poikana ihmettelin sunnuntaiaamuisin kotini ohi laahustavia sinimustia jonoja, joilla oli yhtä hilpeä olemus kuin aikoinaan kaleeriorjiksi vietävillä. Tuo maailman pahuus harteillaan hitaasti kulkeva joukko oli isojen kertoman mukaan menossa kuulemaan ilon ja rakkauden sanomaa siellä isossa komeassa ihmisen rakentamassa talossa, jota kirkoksi kutsutaan.
Voiko ihminen monopolisoida pyhän ja lokeroida sen tavaran tavoin...??  
En tuota silloin ymmärtänyt - enkä ymmärrä vieläkään.



Tunsin monia tuosta synkästä joukosta ja huomasin, että yhtä ilottomia ja ahdistuneita olivat sitten arkenakin. Tekivät ja puhuivat pahaa kuin ennen ilon sanomaakin. Ehkä riittämätön havainnollistaminen materiaalin puutteessa aiheutti sen, että mikään ei muuttunut – paitsi sai vetämään ne sinimustat päälle ja pois. 
Kaikki paha jäi ennalleen.
Siinä oli pienellä pojalla ihmettelemistä ja saman pikkupojan lailla yhä ihmettelen noita asioita.

 
Viattomuushan katoaa lisääntyvän tiedon likaavassa virrassa tuskan lisääntymisen myötä. Koulussa tuon virran pyörteissä kuulin sanan synti. Sain tietää, että se tarkoittaa pahan tekoa ja sen saa tiettyjen rituaalien avulla anteeksi.
Liian helppoa - ja minusta vähintäin arveluttavaa!
 
Mieleni on aina synnynnäisluontaisesti torjunut kaiken  uskomukseen tai oletukseen perustuvan. Se on ominaisuuteni.. En tiedä onko tyhmyyttä vai vikaa koodeissa, mutta mieluimmin pidänkin tahtoni itselläni ja annan ajatusteni virrata vapaina ja puhtaina.
Tyydyn siihen, että tiedän ja ymmärrän tai sitten en. 
Tällaisen nöyryyden puute on eräs silmiinpistävä ominaisuus näissä toisiaan parjaavissa liigajoukkueissa. Enemmän on nähtävissä narsistisen paremmuuden tunteen pilaamaa asennetta ja käytöstä. 
Eräs kuuluisa mies aikanaan tästä fariseuksia sätti ja kohtalo oli karu Golgatan kukkulalla. 
Totuuden sanominen on aina riski.
 
Minusta tämä suunnaton rikas elämä jo itsessään täyttää kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan pyhyyden käsitteen ilman mitään rönsyilyä tai toivetotuuksia.

Yksinkertainen on kaunista, totuudessakin.


Tärkeäpää kuin tehdä hyvää, olisi olla tekemättä pahaa ja pitää ajatukset kirkkaina ja puhtaina. Pahat ajatukset voi mielestäni heittää pois roskan ja lian tavoin . Niille pitää kuolla kuin arvottomalle rihkamalle, vain siitä syntyy tilaa hyvälle.
Aito hyvyys tulee kait sydämestä, ei kirjoista, ei rakennuksista, ei symboleista, ei rituaaleista, ei veisuista. Moinen ulkokullattu puuhastelu ei johda mihinkään. Parempi toimia kuin laulaa tai rukoilla.

Minä en edes osaa laulaa.


Ei hyvyyteen voi liittyä sortaminen, syrjiminen, halveksiminen,väkivalta eikä muukaan pahan tekeminen. Ei pahuus voi olla pyhää. Rikostoverin tavoin likaantuu kyydissä myös teot sallinut aate.

Vain elämä itsessään on pyhää.
Perin väkivaltainen on monen liikkeen toiminta ja historia.

Minusta arveluttavaa.


Ja johan historia sen todistaa. Pahuus ja tappaminen jatkuu, vaikka nuo kiistelevät opit ovat totuuksiaan meille pelon, pakon ja vallan varjossa tyrkyttäneet jo vuosisatojen ajan. Tuo ainainen pelottelu on tehnyt kansasta hermoheikkoa hyytelöä, jota on helppo manipuloida.
Mikään ei ole muuttunut, mutta uskonnot ovat lisääntyneet.
Vain ihminen itse voi itsensä muuttaa. Ainoa aito muutos tulee sisältä ja omaehtoisesti, ei ulkoa kontrolloituna. Muu on kaupankäyntiä ja ehdollista pinnan kiillotusta.

Mutta jos usko helpottaa, mikäs siinä. Sillä on vähemmän sivuvaikutuksia kuin lääkkeillä ja vähemmän haittavaikutuksia kuin huumeilla tai alkoholilla. 
Ja saahan pahat teot näin pois mieltä vaivaamasta
...vai saako?!

Ja onhan se hienoa, kun voi rinta rottingilla katsoa muita alaspäin ja nauttia ylevästä paremmuuden tunteesta. Tuleeko tuosta tunteesta bonuksena pysyvä vaellus jossain ikuisessa..?
Eivät elinkautisvangitkaan nonstop-kakkuaan pelastukseksi koe. 
En osaa kuvitella, että palloilisin jossain ikuisesti, jo ajatuskin väsyttää.

Meillä on uskonnonvapaus ja sen nimissähän voi tehdä lähes mitä vain. Lievimmillään katsoa halveksien pakanoita riveelit pullollaan erinomaisuutta tai sitten voi vaikka posauttaa itsensä silakkamarkkinoilla tai herännäistilaisuuksissa. Matkaseuraa löytyy tunkuunkin asti ja voi sanoa, että sanoma leviäisi, eräänlaista splash-saarnaa siis.

Mediaankin pääsisi ja lapset voisivat ylpeinä esittää kavereille televisiosta miten isukki posauttaa pyhää sanaa komeasti leiskuen ja leveällä sapluunalla.

En suosittele kuitenkaan kokeilemaan – varsinkaan kotona. 
Ne paratiisin neitsyet ovat kuitenkin hypoteettisia misuja ja moinen loukkaisi mielestäni puolisoakin.

Onkohan sitten tytöille hunksit valmiudessa..?

 
Miten muuten paratiisissa voi odottaa 70 neitsyttä verenvuodattajia, jos naisella ei ole sielua?? Vai onko näille tytöille myönnetty erityisoleskelulupa ikään kuin bonuksena ilottomaksi jäämisestä? En ymmärrä, että viattomien murhaamisesta ylipäätään palkittaisiin...?? 
Vähintäinkin epäilyttävää.

Olen ehkä jäävi näitä pohtimaan, koska pääni on suojattu uskomuksilta. Voin kuitenkin hyvin ilman ja olen onnellinen. Jos siis olen pakana, ei se ainakaan pahalta tunnu, puhtaalta ja vapaalta vain.


Hectoria lainatakseni....
"Niin kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakaan
On nukahtanut Jumala tai jatkaa luomistaan
Kai avaruuden tuolla puolen, jossain missä lie
saan vastauksen kunhan kuolen, mutta on tää pitkän pitkä tie.."


Kun seisoo omilla jaloillaan, ajattelee omilla aivoillaan ja on valona itse itselleen, ei ole harhaan johdettavissa eikä ketään vastaan.
No, tämä on vain empiiristä subjektiivista pohdintaa, enkä tätä väitä pyhäksi enkä totuudeksi.

Tämä teksti voi olla peräti arveluttavaa tai jopa täyttä hömppää.
Leo Tolstoi on sanonut: ”Vain hyvää pitää levittää”.
Se riittää.

Ja siksi lopetan tähän.
Amen.